30 maalis

Isosta ajokengästä jää iso hiilijalanjälki – huippu-urheilu tuottaa kasvihuonepäästöjä, mutta tuo myös rahaa ja hyvää mieltä

Timo Similä pohtii huippu-urheilun aiheuttamien ilmastovaikutusten ja yhteiskunnalle myönteisten talous- ja hyvinvointivaikutusten suhdetta.

Ammattiurheilu on bisnestä ja bisnestä tehdään rahan ehdoilla. Ja, valitettavaa kyllä, siellä missä tehdään rahaa, tuotetaan myös kasvihuonepäästöjä. Jos Hartwall Areenalla pelattaisiin KHL:n sijaan pelkkiä paikallispelejä Uudenmaan kiekkoseurojen kesken, Jokereiden hiilijalanjälki pienenisi kakkosdivarijoukkueen tasolle. Stadin derbyjen suurin kiima tosin laantuisi viimeistään kauden kuudennen Jokerit–HIFK-ottelun kohdalla.

Kovatasoiset, kauempaa pelipaikoille lennätetyt vierasjoukkueet ja urheilijat vetävätkin areenoiden lehterit aina paremmin täyteen, lajista riippumatta.

Nyrkkeilyn promoottorit ovat tehneet tästä suoranaista taidetta: kotiottelija–vierasottelija-asetelmaa käytetään surutta hyväksi markkinoinnissa, kuten myös eri kansallisuuksien välisiä kaunoja, altavastaajia, ristiriitaisia sekä rakastettuja hahmoja ja niin edelleen.

Nyrkkeilijöiden välinen tasoero on toissijainen asia ottelutapahtumien suunnittelussa – tärkeintä on, että tapahtuma tuottaa mahdollisimman paljon rahaa. Ja juuri nyrkkeilyotteluthan sitä tuottavat: Floyd Mayweatherin ja Manny Pacquiaon kohtaaminen vuonna 2015 tuotti arvioiden mukaan 410 miljoonaa dollaria tuloja pelkästään pay per view -katsojaoikeuksilla.

Olympia-aate itsessään on jalo, mutta kuuluisa motto ”nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin” tuntuu pätevän ainoastaan fasiliteettien rakentamiseen ja kansainvälisen rahavirran maksimoimiseen – ei niinkään kestävään kehitykseen ja ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun.

Kun laajennetaan näkökantaa maailman suurimpiin urheilutapahtumiin, kuten olympialaisiin tai jalkapallon MM-kisoihin, aletaan puhua valtionkin budjettiin merkittävästi vaikuttavista kokonaisuuksista. Tämän mittaluokan urheilutapahtuman järjestäminen tuo valtavasti kuluja ja vie vuosia aikaa, mutta kaikkinensa se voi tuoda rahan moninkertaisesti takaisin isäntämaalle lipputulojen, tv-korvausten, majoitus- ja ravintolapalveluiden sekä medianäkyvyyden kautta.

Osa kisaisännistä on onnistunut toisia paremmin valjastamaan käyttöön olympialaisia varten rakennetun infrastruktuurin sen jälkeen, kun olympiatuli stadionilla sammuu. Sitten on lukuisia surullisia esimerkkejä, joissa tapahtumapaikat, kisakylät ja hotellit jätetään oman onnensa nojaan rapistumaan. Olympia-aate itsessään on jalo, mutta kuuluisa motto ”nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin” tuntuu pätevän ainoastaan fasiliteettien rakentamiseen ja kansainvälisen rahavirran maksimoimiseen – ei niinkään kestävään kehitykseen ja ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun.

Urheilu on järjetön bisnes, mutta työllistävä sellainen

On kiistaton fakta, että kansainväliset, suuret massatapahtumat, urheilukisat mukaan lukien,
jättävät suuren hiilijalanjäljen. Jos yhtäkkiä päätettäisiin, että kaikki maarajat ylittävät urheilutapahtumat kiellettäisiin ympäristösyihin vedoten, kasvihuonepäästöt luonnollisesti vähenisivät.

Mutta kuten monista muistakin yhteiskunnan ilmiöistä puhuttaessa, myös huippu-urheilu täytyy pukea oikeisiin viitekehyksiin. Jos maailmasta katoaisi kaikki huippu-urheilu, passivoituisivatko ihmiset entisestään ilman urheilun tuomaa esimerkkiä? On päivänselvää, että näkyvimmät urheilijat muovaavat kokonaisia sukupolvia ja lajipiirejä – kuinka moni 80-luvun lapsista säntäsi jalkapallokentille Jari Litmasen taituruutta televisiossa ihailtuaan? Ja kuinka moni nykyinen huippuhiihtäjämme on saanut inspiraatiota uralleen lajilegendoistamme, kuten Siiri Rantanen, Juha Mieto, Mika Myllylä ja Marjo Matikainen.

Ja edelleen: jos huippu-urheilu lopetettaisiin, miten kävisi urheilutoimittajille, seuratyöntekijöille, liikuntapaikkojen ylläpitäjille, lentokapteeneille, hotelleille ja ravintoloille, joiden elanto riippuu enemmän tai vähemmän huippu-urheilusta? Miten kävisi turistibisneksen?

Jos vastustaa huippu-urheilua sen ”järjettömyyden” ja suurten ympäristövaikutusten vuoksi, boikotoinnin on syytä yltää myös Hollywood-tuotantoihin ja musiikkifestivaaleihin – samalla tavalla järjettömiä ja isoja hiilipäästöjä tuottavia instituutioita nekin ovat. Ja nekin työllistävät suoraan tai välillisesti paljon enemmän ihmisiä kuin miltä päällepäin näyttää.

Formula 1 rata.
Formulassa hiilipäästöjen määrä on valtava.

Formulat ovat usein keskiössä, kun kiistellään urheilun hiilijalanjäljestä ja keinoista pienentää sitä. Ja ihan syystäkin – kun reilu 20 korkeatehoista polttomoottoriautoa ajaa rataa ympäri pari tuntia kerrallaan läpi vuoden (ynnä testi- ja aika-ajosessiot), hiilipäästöjen määrä on valtava.

Itse kisaviikonloppujen aikana tulevat päästöt ovat kuitenkin paljon pienemmät kuin mitä koko F1-sirkuksen lennättäminen pitkin maailmaa tuottaa. Rata-autoilun kuninkuusluokan omien tietojen mukaan vuonna 2018 koko F1:n hiilipäästöt olivat hulppeat 256 551 tonnia, josta 45 % aiheutui juuri logistiikasta kisamaiden välillä. Kilpailujen osuus oli vaivaiset 0,7 %. Luvut todistavat, kuinka energiatehokkaita F1-autot todellisuudessa ovatkaan, vaikka kuluttavatkin huomattavasti enemmän kuin tavalliset henkilöautot.

F1-sirkus raiteille vuonna 2059?

Oikeuttaako siis kilpa-autojen ”vähäpäästöisyys” koko megalomaanisen, järjettömän roadtripin, jota F1-sarjaksi kutsutaan? Ei ehkä kokonaan, mutta osittain kyllä. Formuloissa tallit haluavat kehittää aina entistä vähäpäästöisiä kilpureita, sillä mitä vähemmän ja optimoidummin polttoainetta kuluu, sitä pidempiä ”stinttejä” voidaan ajaa ja näin ollen saavuttaa taktista etua kilpailijoihin. F1 pyrkii sitä paitsi olemaan täysin hiilineutraali sarja vuoteen 2030 mennessä, mikä on rehellisesti sanottuna täyttä utopiaa, mutta jos sen myötä autourheilussa nähdään enemmän ympäristöystävällisiä ratkaisuja isommassa mittakaavassa, kaikki se on aina parempaan suuntaan.

Täytyy myös muistaa, että monet F1-maailmasta lähtöisin olevat innovaatiot löytyvät tätä nykyä
ihan tavallisistakin henkilöautoista: levyjarrut, aktiivijousitus ja puoliautomaattivaihteisto näin muutamia esimerkkejä mainitakseni. Olisi lisäksi autonvalmistajan kannalta erittäin lyhytnäköistä, ellei edes joitain F1-tiimin tutkimusten ja testausten tuloksia hyödynnettäisi myös kuluttajamarkkinoilla myytävissä automalleissa.

Suomessa huippu-urheilu on esimerkillisen vihreää – tosin olosuhteiden pakosta, eikä niinkään omasta valinnasta

Suomessa huippu-urheilu on esimerkillisen vihreää – tosin olosuhteiden pakosta, eikä niinkään omasta valinnasta. Jopa maamme parhaiten (urheilulla) tienaavat urheilijat matkustavat kisapaikasta toiseen, viikosta toiseen satoja kilometrejä bussilla tai omalla henkilöautollaan, usein vieläpä työpäivän päätteeksi. Lentäminen on yksinkertaisesti meillä niin turkasen kallista ja lentokentät niin harvassa, että se ei ole vaihtoehto kuin ani harvoin. Ympäristöystävällisemmällä junalla voisi muuten mennä, mutta aikataulut ovat mitä ovat ja rataverkkokaan ei vielä jokaiseen Pohjolan kolkkaan yllä.

Onkin hauskaa leikitellä ajatuksella, että formuloita ajettaisiinkin vaikkapa vain Euroopassa 10 kisan kausina ja kaikki logistiikka hoidettaisiin vain maanteitse ja rautateitse. Se olisi aito ympäristöteko lajin syntykehdossa, mutta jos vilkaisee nykyiseen F1-kalenteriin, idean voi kuopata suosiolla pitkäksi aikaa. Maat, kuten Bahrain, Singapore, Azerbaidžan, Kiina ja Meksiko ovat sarjan näkyvyyden ja rahoituksen kannalta elintärkeitä markkina-alueita, ja osaan näistä F1 on vasta alkanut kunnolla rantautumaan.

Raha siis ratkaisee, tässäkin.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja