18 maalis

Miten vastuullisuus ja vaikeat, jokaisen ihmisen elämään vaikuttavat valinnat näkyvät poliittisissa muistelmissa?

Muistelmat ovat poliitikoille ja muille yhteiskunnallisille päätöksentekijöille keino esittää tekemilleen päätöksille mahdollisimman hyvät perustelut jälkikäteen.

Näin tekivät esimerkiksi Ison-Britannian entinen pääministeri Tony Blair ja Yhdysvaltain entinen presidentti George W Bush perustellessaan päätöksiään käynnistää Irakin sota vuonna 2003. Blairin muistelmat A Journey ja Bushin kirja Decision Points julkaistiin vuonna 2010. 

David Cameron, jota on pidetty eräänlaisena Blairin perijänä, heir to Blair, ottaa mallia omissa muistelmissaan.

Miksi Cameron päätti järjestää EU-kansanäänestyksen?

Cameronin tuoreiden muistelmien For the Record on toivottu selkeyttävän, miksi hän päätti järjestää Britanniaa rajusti repineen kansanäänestyksen maan EU-jäsenyydestä vuonna 2016.

Cameronia on syytetty lyhytkatseisesta opportunismista. Hänen on väitetty tehneen päätöksensä kansanäänestyksestä vain pitääkseen oman konservatiivipuolueensa yhtenäisenä.

Cameron ei hyväksy tätä tulkintaa. Hänen mielestään kansanäänestyksen järjestäminen oli oikea päätös, the right thing to do, koska se yhtäältä toisi ratkaisun brittejä kalvaneelle kysymykselle maan EU-jäsenyydestä ja toisaalta se siirsi Cameronin Big Society -yhteiskuntaohjelman mukaisesti valtaa poliitikoilta kansalaisille.

EU:n ja UK:n liput.

Cameronin mukaan kansanäänestys olisi joka tapauksessa järjestetty ennemmin tai myöhemmin. Hän halusi pitää maansa EU:n jäsenenä neuvottelemalla Britannian jäsenyysehdot uudestaan brittien hyväksymällä tavalla. Cameronin arvio oli, että esimerkiksi ilman uusia oikeuksia rajoittaa EU-maista tulevaa maahanmuuttoa britit lähtisivät ulos unionista, kun kansanäänestys joskus koittaisi.

Jälkikäteen voi todeta, että Cameron yliarvioi kansalaisten kiinnostuksen Britannian EU-suhdetta kohtaan. Cameron sivuuttaakin kirjassaan sen, että EU-jäsenyys oli tärkeä kysymys konservatiivipuolueen sisällä, mutta mielipidemittausten mukaan EU-suhde ei juuri kiinnostanut kansalaisia ennen kansanäänestystä.

Kirja muistuttaa, tai Cameron haluaa sen muistuttavan, että vaikka Cameron kampanjoi EU-jäsenyyden puolesta, oli hän itse kuitenkin varsin euroskeptinen.

Tämä on ironista, sillä juuri Cameron uudisti voimakkaasti konservatiivien puoluetyötä ja politiikan teon prosessia. Esimerkiksi konservatiivipuolueen historiaan erikoistunut professori Tim Bale on todennut kirjassaan The Conservative Party, from Thatcher to Cameron, kuinka konservatiivit luottivat pitkään vanhoihin ja epätieteellisiin menetelmiinsä tutkiessaan kansalaisten mielipiteitä.

Cameron muutti tämän ja toi kohderyhmäajattelun ja data-analytiikan voimakkaasti politiikan tekoon. Lopulta hän kuitenkin laski väärin kansan mielialoja tehdessään päätöksen kansanäänestyksen järjestämisestä. Lisäksi hän teki suuren virheen kutsuessaan vuonna 2006 EU-jäsenyyttä vastustaneen UKIP-puolueen jäseniä rasisteiksi ja älykääpiöiksi (fruit cakes, looneys and closet racists). Tämän virheen Cameron myöntää muuten itsekritiikkiä varsin maltillisesti sisältävässä kirjassa.

Kirja muistuttaa, tai Cameron haluaa sen muistuttavan, että vaikka Cameron kampanjoi EU-jäsenyyden puolesta, oli hän itse kuitenkin varsin euroskeptinen.

Hän vastusti voimakkaasti yhteisvaluutta euroa ja Rooman sopimuksen määritelmää alati yhdentyvästä unionista. Ensi tekoinaan Britannian konservatiivipuolueen puheenjohtajana vuonna 2005 hän vei puolueensa ulos Euroopan parlamentin EPP-ryhmästä, jota hän piti liian integraatiomyönteisenä.

Cameron haluaa muistuttaa , että hänen uransa on muutakin kuin Brexit.

Cameron myös arvostelee voimakkaasti konservatiivikollegoitaan Michael Govea ja Boris Johnsonia, jotka johtivat EU-eroa kannattanutta kampanjaa. He ajoivat omaa etuaan ja alentuivat kampanjoinnissa valheelliseen populismiin, kuuluu Cameronin syytös.

Pata soimaa kattilaa EU-keskustelun myrkyttämisestä, sillä pääministerinä Cameron toistuvasti piikitteli Brysseliä ja antoi paljon aseita EU-vihamieliselle brittilehdistölle.

Yksi päätös jättää lukuisat muut varjoon

Cameron haluaa muistuttaa , että hänen uransa on muutakin kuin Brexit.

752-sivuisissa muistelmissa pääosa on annettu Cameronin poliittisen ajattelun ja pääministerikauden aikaisten päätösten taustoittamiselle. Cameron esimerkiksi uudisti Britannian konservatiivipuoluetta nostamalla naisia ja etnisiin vähemmistöihin kuuluvia vaikuttavampiin asemiin puolueen sisällä. Erityisen ylpeä hän on päätöksestään ajaa pääministerinä läpi laki samaa sukupuolta olevien oikeudesta avioliittoon.

Nämä olivat merkittäviä muutoksia perinteisesti hyvin miehisessä ja sosiaalisesti konservatiivisessa puolueessa.

Muistelmissaan hänellä on myös paikka muistuttaa lukijoita suuresta yhteiskuntapoliittisesta ohjelmastaan Big Society, jonka pyrkimys oli siirtää valtaa paikallisille yhteisöille, mutta jonka menestyksen on arvioitu jääneen vaatimattomaksi.

Cameronin pääministerikaudet muistetaan myös suurista julkisten menojen leikkauksista, joita hän piti – ja pitää edelleen – välttämättöminä Britannian talouden elvyttämiselle. Leikkaukset toimeenpannut valtiovarainministeri George Osborne on kirjan sankari, jonka neuvoja kansanäänestyksen järjestämisen mielekkyydestä – ”I told you not to have that fucking referendum” – Cameron ei kuitenkaan kuunnellut.

Cameron ei myöskään kommentoi millään tavalla sitä, että juuri ne alueet, joiden on osoitettu kärsineen eniten leikkauksista, äänestivät voimakkaimmin EU-eron puolesta. Oliko EU-ero leikkauksien hinta?

Cameronin poliittista perintöä tulee aina leimaamaan suuri mitä jos -kysymys, johon hänen muistelmansakaan eivät anna vastausta.

Olisi myös kiinnostavaa lukea Cameronin pohdintaa siitä, miten hänen taustansa suuressa Carlton-vaikuttajaviestintätoimistossa vaikutti hänen politiikkaansa. Esimerkiksi kokenut politiikan toimittaja Chris Cook on kritisoinut Cameronia täydellisestä piittaamattomuudesta politiikan vaikeita yksityiskohtia kohtaan ja pinnallisesta suhtautumisesta politiikan substanssiin. Muistelmissaan hänellä olisi ollut erinomainen tilaisuus itsereflektioon ja pohtia avoimesti mielikuvien ja politiikan sisältöjen suhdetta nyky-yhteiskunnassa ja mediaympäristössä.

Cameronin poliittista perintöä tulee aina leimaamaan suuri mitä jos -kysymys, johon hänen muistelmansakaan eivät anna vastausta.

Hän oli Ison-Britannian nuorin pääministeri lähes 200 vuoteen ja yli sataan vuoteen ensimmäinen pääministeri, joka onnistui kasvattamaan hallituskautensa jälkeen puolueensa äänimäärää. Britannian talous ja työllisyys kääntyivät Cameronin hallitusten aikana kasvuun pitkän lamakauden jälkeen. Vuonna 2014 hän säilytti Ison-Britannian yhtenäisyyden voittamalla kansanäänestyksen Skotlannin itsenäisyydestä.

Hän olisi voinut jäädä historiaan voitosta voittoon kulkeneena pääministerinä, joka teki konservatiiveista jälleen voittavan puolueen ja uudisti Euroopan unionia brittejä miellyttävällä tavalla.

Sen sijaan Cameron muistetaan Brexitistä, jonka lopputulos ja vaikutukset Britannian yhteiskuntaan ovat vielä pitkään hämärän peitossa. Yhdet muistelmat eivät vielä ratkaise sitä, minkä arvion historia tulee hänelle antamaan.

Antti Halonen

Artikkeli pohjautuu kirjoittajan tekstiin, joka on julkaistu Kanavassa 2/2020.